Vuoden 2020 perheterapeutti on Mika Niemelä

Suomen perheterapiayhdistys ry on valinnut vuoden perheterapeutiksi filosofian tohtori, interventio- ja implementointitutkimuksen työelämäprofessori, perheterapeuttikouluttaja Mika Niemelän.

Hänet tunnetaan erityisesti Lapset puheeksi-palvelumallin kehittäjänä ja kouluttajana. Hän on ollut jalkauttamassa menetelmää osaksi peruspalveluiden keinovalikoimaa, niin ettei lasta ja perhettä aina lähetettäisi jonnekin apua saamaan, vaan apu löytyisi läheltä. Tämä on valtakunnallisesti merkittävää kehittämistyötä, jota hän on tehnyt yhdessä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA:n, THL:n ja Mieli ry:n kanssa.

Niemelän väitöskirjansa (2012) aihe oli Strukturoidut lapsikeskeiset interventiot syöpäpotilaiden perheiden tukemisessa: kohti näyttöön perustuvaa käytäntöä. Myös työelämäprofessuurissaan hän edistää lapsiperheiden hyvinvointiin liittyvää akateemista tutkimusta ja erityisesti kuntien perus- ja erityispalveluissa toteutettavaa kehittämistyötä. Painotus ennaltaehkäisevään työhön lisää lasten hyvinvointia ja vähentää korjaavan työn tarvetta. Tämä vähentää inhimillistä kärsimystä ja tuo kustannussäästöjä.

Omassa työssään Niemelä on tuonut ansiokkaasti esiin perheterapiaa keskeisenä ja vaikuttavana hoitomenetelmänä, josta on apua monenlaisissa tilanteissa. Lisäksi hän on kannustanut perheterapeutteja tulemaan vahvemmin esiin esimerkiksi kirjoittamalla perheterapeuttisen työn vaikuttavuudesta. Niemelä kouluttaa perheterapeutteja Oulun yliopistossa sekä työnohjaa laajasti Oulun seudulla eri alojen toimijoita kannustaen heitä pitämään työssään yllä perhekeskeistä ja systeemistä näkökulmaa. Tämän lisäksi Niemelä on toiminut useamman kauden Oulun perheterapiayhdistyksen puheenjohtajana. Tätäkin kautta hän on tuonut esiin perheterapian mahdollisuuksia vaikuttavana hoitomuotona ja kannustanut perheterapeutiksi kouluttautumiseen ja perheterapian tekemiseen.


Vuoden 2018 perheterapeutti on Pekka Larkela

Pekka on koulutukseltaan sairaanhoitaja, diakoni sekä vaativan erityistason perheterapeutti ja työnohjaaja. Hän on toiminut perheterapeuttina lähes 15 vuotta.

Pekka tunnetaan uraauurtavasta työstään perheterapeuttina erityisesti uusperheiden parissa. Hän on ollut kehittämässä uusperheille tarjottavaa tukea, psykoterapiaa sekä vertaistukeen perustuvaa ryhmätoimintaa. Lisäksi hän on ollut kehittämässä perheitä kohtaaville ammattilaisille uusperheneuvojakoulutusta uusperhedynamiikkaan liittyen. Hän on toiminut myös monien työryhmien työnohjaajana, kouluttajana sekä yhteistyökumppanina perheiden kanssa työskentelevien verkostoissa. Pekka on ollut edesauttamassa monimuotoista uusperhetutkimusta Suomessa.

Pekka Larkela toimi Suomen Uusperheiden Liitto ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 1996 aina vuoteen 2016m, jolloin hän jäi eläkkeelle. Järjestötoiminnan lisäksi hän on koko ajan toiminut käytännön asiakastyössä kehittäen ja tutkien psykoterapeuttisia menetelmiä. Eläkkeellä ollessaan hän pitää yhä psykoterapiavastaanottoa Turussa ja nauttii rakkaalle harrastukselle, kuvanveistämiselle, lisääntyneestä ajasta.

Työssä Pekan motto on ”olla suhteessa – tulla todeksi”, jolla hän tarkoittaa suhteiden näkyväksi tekemistä vastaanotolla, jossa niitä voidaan tutkia toiminnallisesti tarkastellen niin historiaa, nykyhetkeä kuin tulevaisuuttakin. Välineet eivät ole itseisarvo, mutta hyvä keino tehdä näkyväksi kunkin perheenjäsenen vuorovaikutusmaailmaa. Perheterapeuttina Pekalla on tapana keskittyä perheiden omien voimavarojen tunnistamiseen ja perhesysteemien tutkimiseen. Koko perheen kuuleminen, kotikäynnit ja erityisesti lapsen vapauttaminen oireiluista on tärkeää. Pekan kyvystä aitoon ja voimavaroja lisäävään vuorovaikutukseen on saanut nauttia asiakkaiden lisäksi myös moni kollega.