Perhe- ja pariterapian vaikuttavuus

Mikä psykoterapiassa auttaa?
Psykoterapiasuhteen laatu ja yhteiset vaikuttavat tekijät

Jo pitkään on tutkittu psykoterapian vaikuttavia tekijöitä. Yleisesti on todettu, että vuorovaikutussuhteen laatu ja itse terapiasuhde on tärkeämpi psykoterapian tuloksellisuutta ennustava tekijä kuin erilaisten terapiatekniikoiden vaikuttavuus. Psykoterapeutin luottamus menetelmänsä toimivuuteen vaikuttaa enemmän kuin se, minkä viitekehyksen mukainen hoito on kyseessä. Tutkimukset osoittavat, että perheterapeuttisesta hoidosta hyötyy nimetyn potilaan lisäksi myös perheenjäsenet. Perheterapia vähensi myös muiden palveluiden käyttöä pidemmällä aikavälillä. Erityisesti paljon palveluita käyttävien ja päivystykseen hakeutuvien määrä laskee merkittävästi perheterapiaan osallistumisen jälkeen. Perheterapiaa jätetään harvemmin kesken eli hoitoon sitoudutaan hyvin. (Crane & Christenson, 2012). (Carr 2018)

Sekä tutkimustulokset että hyvät hoitokäytännöt korostavat perheenjäsenten mukaan ottamista hoitoon. Myös integratiivinen ajattelu tukee perheterapeuttisia lähestymistapoja mielenterveystyössä. Perheterapiamenetelmät mahdollistavat laajasti erilaisten tunnettujen ja näyttöön perustuvien tutkimusmenetelmien käytön hoidon vaikuttavuutta arvioitaessa. (Crane 2008).

Muutosprosessi psykoterapiassa perustuu yhteistyösuhteen toimivuuteen, allianssiin. Kaikki terapeuttiseen työhön liittyvät toimet, jotka sitouttavat asiakkaan ja psykoterapeutin yhteistoiminnallisuuteen, rakentavat allianssia heidän välilleen. Dialogisessa, vuorovaikutukseen perustuvassa terapiasuhteessa syntyy jotain uutta yhteisen neuvottelun tuloksena, joka mahdollistaa muutoksen niin kuntoutujassa, terapeutissa kuin heidän välisessä suhteessakin. Allianssin lisäksi empatia on keskeinen psykoterapian tuloksellisuuteen vaikuttava tekijä. (Escudero et al. 2008, Friedlander et al. 2006 & 2011, Kuhlman 2013).

Terapeuttisessa allianssisuhteessa keskeistä on psykoterapeutin ja asiakkaan yhdensuuntaiset näkemykset terapian tavoitteista, tehtävistä ja toimintatavoista, osapuolten välinen tunneside sekä jatkuva vastavuoroinen neuvottelu edellä mainituista tekijöistä (Shick Tryon & Winograd, 2011). Yhteistyösuhteen lisäksi transferenssi ja vastatransferenssi ovat keskeisiä tekijöitä terapiasuhteessa (Kuusinen & Wahlström 2012).

Keskustelutyyli, osallistumisen mahdollisuudet, terapeuttinen suhde, perheenjäsenten ja terapeutin henkilökohtaiset ominaisuudet sekä terapeutin luottamus menetelmänsä toimivuuteen ovat terapian lopputulokseen vaikuttavia yleisiä tekijöitä (Sundet 2011, Sparks & Duncan 2010). Terapiatilanteen tulee olla kaikkien kannalta riittävän turvallinen ja siinä on oltava tasapuolisesti tilaa kaikille osallistujille. Terapeutin henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi asiantuntemus, terapiataidot, toiveikkuus, joustavuus, innostuneisuus ja tapa olla yhteistyösuhteessa vaikuttavat perheterapiaprosessin lopputulokseen (Blow, Sprenkle, Davis, 2007). Perheen näkökulmasta tärkeää on kuulluksi tuleminen, vakavasti ottaminen, terapeutin kunnioittava suhtautuminen, tunteiden jakamisen ja käsittelyn mahdollistaminen, erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista tietoiseksi tuleminen, reflektoivan työotteen mahdollistama ongelman uudelleenmuotoilu ja ulkoistaminen, toiveikkuuden ja toisten perheenjäsenten ymmärtämisen lisääntyminen sekä palautteen saaminen omasta ja perheen toiminnasta (Sundet, 2011).

Lähteet

Blow, A.J., Sprenkle, D.H., Davis, S. (2007) Is who delivers the treatment more important than the treatment itself? The role of therapist in common factors. Journal of Marital and Family Therapy 33, 3: 298 – 317.

Carr, A. (2018) Family therapy and systemic interventions for child-focused problems: the current evidence base. Journal of Family Therapy.

Carr, A. (2018) Couple therapy, family therapy and systemic interventions for adult-focused problems: the current evidence base. Journal of Family Therapy.

Crane, R.D. (2008) The Cost-Effectiveness of Family Therapy: A Summary and Progress Report. Journal of Family Therapy 30: 399 – 410.

Crane, R.D. & Christenson, J.D. (2012) A Summary report of the cost-effectiveness of the profession and practice of marriage and therapy Contemporary Family Therapy 34: 204 – 216.

Escudero, V., Friedlander M.L., Varela N. & Abascal, A. (2008) Observing the therapeutic alliance in family therapy: associations with participants’ perceptions and therapeutic outcomes. The Journal of Family Therapy 30: 194 – 214.

Kuhlman, I. (2013) Accountability in couple therapy for depression: A mixed methods study in a naturalistic setting in Finland. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.

Kuusinen, K-L. & Wahlström, J. (2012) Terapiasuhde – muutosprosessin perusta. Teoksessa S. Eronen & P. Lahti-Nuuttila (toim) Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita (91 – 113). Helsinki: Edita.

Shick Tryon, G, & Winograd, G. (2011) Goal consensus and collaboration. Teoksessa Norcross, J.C. (toim. 2. p.) Psychotherapy Relationships that Work. Evidence-Based Responsiveness. New York: Oxford University Press.

Sparks, J.A. & Duncan, B.L. (2010) Common factors in couple and family therapy: Must all have prizes? Teoksessa Duncan, B.L., Miller S.D.,, Wampold, B.E. & Hubble, M.A. (toim. 2.p.) The heart and soul of change. Delivering what works in therapy, 357 – 391. Washington DC: American Psychological Association.

Sundet, R. (2011) Collaboration: Family and therapist perspectives of helpful therapy. Journal of Marital and Family Therapy 37: 236 – 249.