Hyvää parisuhdeviikkoa Suomen perhe- ja pariterapiayhdistyksen jäsenille!
Vedän yhdistyksen pariterapiaverkostoa ja kirjoitan tässä mietteitäni pariterapian tekemisestä juuri tällä hetkellä.
Pariterapian tekeminen tuntuu aina vain mielenkiintoisemmalta! Mielikuvieni mukaan kymmenisen vuotta sitten pariterapiassa puhuttiin vain siitä, kuka ketäkin petti. Nykyään kirjo on laajentunut ja pariterapia näyttäytyy uudenlaiselta, esimerkkeinä erilaiset parisuhteet, sateenkaariperheet ja monikulttuurisuus. Myös tutkimusta, joka tukee loistavasti käytännön pariterapiatyötä, tehdään jatkuvasti lisää erityisesti Jyväskylän yliopistossa.
Mielenkiintoisin teema, johon olen alkanut päästä hieman kiinni, on monisuhteisuus. Muutama vuosi sitten mietin miksi tämä teema ei nouse esiin tapaamisilla vai eivätkö monisuhteisesti elävät ihmiset hakeudu ”peruspariterapiaan”. Tämän suuntaisia kommentteja sain muutamilta asiakkailta, jotka sanoivat, että he eivät ole tulleet kuulluksi pariterapiassa, vaan kaikkien ongelmien ytimenä on nähty terapeutin taholta nimenomaan monisuhteisuus. Huoleni oli ja on että monisuhteisesti elävät parit hakeutuvat vain tietyille terapeuteille, jolloin kierre syvenee. Näin me ”peruspariterapeutit” emme saa kokemusta näiden parien kanssa työskentelystä. En mitenkään vastusta erikoistumista vaan lähinnä tarkoitan sitä, että kaikenlaisissa suhteissa elävät ihmiset uskaltaisivat hakeutua terapiaan ja monisuhteisuus olisi sen kokoinen asia heidän omassa terapiassaan kuin he sen haluavat olevankin.
Kehittymässä oleva ymmärrykseni monisuhteisuuteen on tällä hetkellä seuraavanlaista: Kahden hengen parisuhteeseen tehdyt muutokset voivat olla haasteellisia, jos kyse on korjausliikkeestä esimerkiksi seksiin liittyviin kysymyksiin. Jos taas kyse on enemmän filosofisesta ajatuksesta, jolloin ei haluta rajoittaa puolisoa ja hänen mahdollisuuttaan esimerkiksi muihin ihmisiin ihastumiseen, on mahdollisuus onnistumiseen jo parempi – ei silti tietenkään takuuvarma. Olen iloinen siitä, että olen saanut lisää ymmärrystä siihen, miten monin eri tavoin hyvän parisuhteen voikaan rakentaa.
Ja toisaalta pitkään yhdessä olleita pareja ilmaantuu vastaanotolle. Myös lähipiirissäni on pariskuntia, jotka 50-vuotiaina ovat olleet yhdessä jo teinivuosista tai parisuhteilla on kestoa kymmeniä vuosia. He vaikuttavat onnellisilta eivätkä ehkä olekaan patriarkaalisen jymäytyksen uhreja. Nuorena solmituissa liitoissa on omat haasteensa kuten se, että nuorena tehdyt hölmöydet rasittavat nykysuhdetta.
Erään asiakkaani pohdinta siitä, ovatko hänen muutamat, useampia vuosia kestäneet parisuhteensa sarja epäonnistumisia vai jotain muuta, oli itselleni silmiä avaava. Hän myös määritteli ainoaksi onnistuneeksi suomalaiseksi parisuhteeksi sellaisen, joka päättyy toisen luonnolliseen kuolemaan. Olin itse miettinyt asiaa hieman toisin: jos ihmisille kerrottaisiin että he saavat ostaa eläessään yhden ainoan auton, kukaan ei tähän suostuisi. Ja kuitenkin päättynyt parisuhde nähdään epäonnistumisena, vaikka suhdetta aloitettaessa ei voi mitenkään tietää, miten toinen ihminen tai ennen kaikkea itse tulee muuttumaan vuosien saatossa.
Niin tai näin, parisuhde on konseptina miten tahansa toteutettuna melkoisen haastavaa saada toimimaan. Jotkin asiakkaamme onnistuvat tässä paremmin ja toiset huonommin. Saamme terapeutteina olla etuoikeutetulla paikalla mukana ihmisten iloissa ja toki myös valtavissa suruissa.
Tiesitkö että
- Valtakunnallisen parisuhdeviikon teemana on Parisuhde ja turvallisuus. Sen monipuolinen ohjelma löytyy Parisuhdekeskus Katajan sivuilta osoitteesta https://parisuhdekeskus.fi/parisuhdeviikko/
- Yhdistyksemme pariterapiaverkosto kokoontuu muutaman kuukauden välein etänä. Mukaan pääsee jokainen yhdistyksen jäsen ilmoittautumalla j-p.salonen@sanapukimo.fi. Seuraava tapaaminen on 21.11 kello 18.00-19.30 teemalla monisuhteisuus.
Ja vielä vinkkinä suosikkikirjailijani Nick Hornbyn kirjaan perustuva riemastuttava tv-sarja State of the Union, joka löytyy ainakin HBO:lta. Sarjan pariskunta käy terapiassa 10 viikkoa mutta kaikki sarjassa kuvattu tapahtuu heidän keskusteluissaan pubissa ennen jokaista terapiasessiota. Terapeutti on siis läsnä ainoastaan puolisoiden kuvauksissa. Kannattaa tutustua sarjana tai kirjana.
Hyvää parisuhdeviikkoa ihan kaikille!
toivottaa
J-P Salonen
Psykoterapeutti
Perhe-ja pariterapian kouluttaja
Työnohjaaja (STOry)