Perhe- ja pariterapian vaikuttavuus

Mikä psykoterapiassa auttaa?
Psykoterapiasuhteen laatu ja yhteiset vaikuttavat tekijät

Jo pitkään on tutkittu psykoterapian vaikuttavia tekijöitä. Yleisesti on todettu, että vuorovaikutussuhteen laatu ja itse terapiasuhde on tärkeämpi psykoterapian tuloksellisuutta ennustava tekijä kuin erilaisten terapiatekniikoiden vaikuttavuus. Psykoterapeutin luottamus menetelmänsä toimivuuteen vaikuttaa enemmän kuin se, minkä viitekehyksen mukainen hoito on kyseessä. Tutkimukset osoittavat, että perheterapeuttisesta hoidosta hyötyy nimetyn potilaan lisäksi myös perheenjäsenet. Perheterapia vähensi myös muiden palveluiden käyttöä pidemmällä aikavälillä. Erityisesti paljon palveluita käyttävien ja päivystykseen hakeutuvien määrä laskee merkittävästi perheterapiaan osallistumisen jälkeen. Perheterapiaa jätetään harvemmin kesken eli hoitoon sitoudutaan hyvin. (Crane & Christenson, 2012). (Carr 2018)

Sekä tutkimustulokset että hyvät hoitokäytännöt korostavat perheenjäsenten mukaan ottamista hoitoon. Myös integratiivinen ajattelu tukee perheterapeuttisia lähestymistapoja mielenterveystyössä. Perheterapiamenetelmät mahdollistavat laajasti erilaisten tunnettujen ja näyttöön perustuvien tutkimusmenetelmien käytön hoidon vaikuttavuutta arvioitaessa. (Crane 2008).

Muutosprosessi psykoterapiassa perustuu yhteistyösuhteen toimivuuteen, allianssiin. Kaikki terapeuttiseen työhön liittyvät toimet, jotka sitouttavat asiakkaan ja psykoterapeutin yhteistoiminnallisuuteen, rakentavat allianssia heidän välilleen. Dialogisessa, vuorovaikutukseen perustuvassa terapiasuhteessa syntyy jotain uutta yhteisen neuvottelun tuloksena, joka mahdollistaa muutoksen niin kuntoutujassa, terapeutissa kuin heidän välisessä suhteessakin. Allianssin lisäksi empatia on keskeinen psykoterapian tuloksellisuuteen vaikuttava tekijä. (Escudero et al. 2008, Friedlander et al. 2006 & 2011, Kuhlman 2013).

Terapeuttisessa allianssisuhteessa keskeistä on psykoterapeutin ja asiakkaan yhdensuuntaiset näkemykset terapian tavoitteista, tehtävistä ja toimintatavoista, osapuolten välinen tunneside sekä jatkuva vastavuoroinen neuvottelu edellä mainituista tekijöistä (Shick Tryon & Winograd, 2011). Yhteistyösuhteen lisäksi transferenssi ja vastatransferenssi ovat keskeisiä tekijöitä terapiasuhteessa (Kuusinen & Wahlström 2012).

Keskustelutyyli, osallistumisen mahdollisuudet, terapeuttinen suhde, perheenjäsenten ja terapeutin henkilökohtaiset ominaisuudet sekä terapeutin luottamus menetelmänsä toimivuuteen ovat terapian lopputulokseen vaikuttavia yleisiä tekijöitä (Sundet 2011, Sparks & Duncan 2010). Terapiatilanteen tulee olla kaikkien kannalta riittävän turvallinen ja siinä on oltava tasapuolisesti tilaa kaikille osallistujille. Terapeutin henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi asiantuntemus, terapiataidot, toiveikkuus, joustavuus, innostuneisuus ja tapa olla yhteistyösuhteessa vaikuttavat perheterapiaprosessin lopputulokseen (Blow, Sprenkle, Davis, 2007). Perheen näkökulmasta tärkeää on kuulluksi tuleminen, vakavasti ottaminen, terapeutin kunnioittava suhtautuminen, tunteiden jakamisen ja käsittelyn mahdollistaminen, erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista tietoiseksi tuleminen, reflektoivan työotteen mahdollistama ongelman uudelleenmuotoilu ja ulkoistaminen, toiveikkuuden ja toisten perheenjäsenten ymmärtämisen lisääntyminen sekä palautteen saaminen omasta ja perheen toiminnasta (Sundet, 2011).